Rakettiryhmä

Rakettiryhmä

torstai 3. joulukuuta 2015

Loppukiri

Kurssin loppu ja Grand Finale häämöttää ja lauta on lähes näyttely kunnossa. Projektin loppukiri käynnistyi ja sovittiin kuka tekee mitäkin, jotta saadaan kaikki valmiiksi Grand Finalea varten. Posterin hahmotelmaa käytiin myös yhdessä läpi. Sekä intro lause "Ensimmäisenä paikalle syöksyy sähköisellä rullalaudallaan Rakettiryhmä." sovittiin myös.



Laudan elektroniikan osalta törmäsimme teknisiin ongelmiin kun laudan nopeuden säätämiseen käytetystä radio vastaanottimesta tuli elämänsavu ulos. Savua ei saatu takaisin laitteeseen, joten turvauduimme kehittelemäämme "kaasusensoriin" eli jalkapainikkeeseen jota painamalla voidaan säätää laudan nopeutta. Anturista saatiin lupaavia tuloksia, kun tutkittiin sen antamaa signaalia kun painiketta paineltiin:
Ongelmaksi muodostui anturin käyttö käytännössä. Anturin käyttö toisella jalalla oli hyvin haastavaa, kun samalla piti yrittää pysyä pystyssä laudan päällä, eikä anturin päällä olevalla jalalla saanut tukea, koska muuten kaasu olisi ollut pohjassa jatkuvasti. Tämä olisi ollut hyvin vaarallinen ja epäkäytännöllinen ratkaisu ainakin kyseisessä muodossa. Jatkokehittämiseen ei juuri ollut enää aikaa.

Ratkaisuksi muodostui laudan rinnalle kehitetty kännykkä appi, jonka alunperin oli tarkoitus vain näyttää laudan tietoja. Nyt appiin lisättiin myös "kaasupoljin". Alkuun olimme skeptisiä bluetooth yhteyden luotettavuuteen, mutta testeissä emme törmänneet ongelmiin yhteyden katkeamisen kanssa.

Appi näyttää laudan akun tilan. Jokaisesta akun kennosta on oma jännitetieto akun kunnon tarkkailua varten. Lisäksi apissa on liukusäätimiä erilaisia toimintoja varten(esim. maksimi nopeus ja ledien kirkkaus). Pohjimmaisena on abort nappula jolla saadaan lauta pysähtymään jos jokin menee pieleen. Lautaa ei saa uudelleen liikkeelle ilman laudan resetointia jos abort nappulaa painetaan turvallisuus syistä.
Oikean puoleisin likusäädin toimii kaasun säätimenä. Jos säätimestä päästää irti, se palautuu takaisin nollaan, jälleen turvallisuus syistä.



Lautaan asennettiin punaiset ledinauhat laudan alapuolelle. Tuloksena lauta näyttää käsittämättömän siistiltä! Varsinkin pimeässä ledit tekevät laudasta todella näyttävän.

Ryhmän esitystä hienosäädettiin toimimaan paremmin kahdella mikrofonilla, sekä koreografiaa ehostettiin. Rakettiryhmän esitys on ensimmäinen Grand Finalessa ja luo kovat pohjat muille ryhmille päihitettäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti